Piharakentaminen 2020-01-27T11:45:00+02:00

Piharakentaminen

Piharakentaminen

Ammattitaitoisen tiimimme piha- ja puutarhapalveluihin kuuluvat niin istutus- ja hoitotyöt, siirtonurmikot ja kylvönurmikot, kuin tekonurmet sekä katteet ja suojaukset.

Asiakaskuntana palvelemme omakotitalot, kerrostalot, vapaa-ajanasunnot sekä kiinteistöhuoltoyhtiöt. Piharakentaminen on erikoisalaamme ja näin ollen pystymme toteuttamaan myös isot ja vaativat kokonaisuudet.

Kokeneet ammattilaisemme ovat toimineet jo 15 vuoden ajan pääosin Etelä-Suomen alueella Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa, mutta tarvittaessa palvelemme asiakkaitamme myös laajemmin Uudellamaalla. Kysy rohkeasti tarjousta myös muualta Suomesta, sillä olemme toteuttaneet erilaisia vihertöitä ja hoitotöitä myös esimerkiksi Lahteen, Mikkeliin ja Puumalaan.

Kasvit meille toimittavat luotettavat kotimaiset toimittajat ja kasvualustana käytetään pelkästään seulottua, rikkaruohotonta ja peruslannoitettua kasvualustaa. Olemme tarkkoja työmme jäljestä, joten myös kasvien on oltava
parasta mahdollista laatua.

Puutarhurimme opastavat mielellään jatkohoidon kanssa, jotta osaatte itse ylläpitää rakennettua pihaanne tulevaisuudessakin. Voitte halutessanne myös tilata hoitokäyntejä ammattilaisiltamme, kuten esimerkiksi pensaiden leikkaukset, viheralueiden lannoitukset ja kalkitukset. Toimitamme kaikki materiaalit ja viemme risut ja roskat mennessämme pois.

Piharakentamisen ammattilaisena vastaamme mielellämme kaikkiin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin viher- ja hoitotöistä, joten ota rohkeasti yhteyttä kysymyksesi kanssa tai anna meidän suunnitella sinulle unelmiesi piha.

Ota meihin yhteyttä – aloitetaan unelmiesi pihan toteutus jo tänään!

Yhteystiedot